End of the Trail... eli virallinen päätöskuva, josta Rolf ja Jarkko onnistuivat puuttumaan. Mutta vasemmalta alhaalla Kimmo, Peter, Paula, Kristiina, Jarno, Mika, Peter, Torsten ja Håkan. Ylärivissä Katariina ja Jyrki.
Viimeinenkin ajopäivä alkaa kuten kaikki edelliset. Sinisellä taivaalla... aurinkorasvat kohdallensa ja takki takalaukkuun. Alkumatka on Kalifornian köyhää maaseutua joka aika eri näköistä kuin rikas rannikko Bewerly Hillsistä puhumattakaan.
Päivän ensimmäinen stoppi on ennen kuin varsinaisesti lähdemme liikkeelle... Radio Shack kadun toisella puolella. Kun kymmenkunta muistitikkua on saanut uudet omistajat matka jatkuu. Samassa liikkeessä iski toinen torstaiaamun muistikkukysyntä piikki tänä kesänä... syynä että minulla nykyään tapana jakaa kaikki omat kuvani muistikuille ennen kuin ryhmä hajaantuu. Se Suomessa jakaminen kun aina tahtoo venyä ja vanua... :]
Route66'n lasipullometsä aamupäivän virallinen kulttuurikohde ja Viktorvillen Route66 -museo aamupäivän epävirallinen. Viktorvillen R66-museo myös suuri matkamuistomyymälä ja vielä näytti olevan moni R66 -matkamuisto ostamatta.
The End Of The Trail... Santa Monica Pier on kohdalla iltapäivän alkupuoliskon taittuessa jälkipuoliskoksi... 3478 mailia kertyi Valkoisen Ultrani mittariin. Kilometreissä kahdensadan metrin tarkkuudella se on 5565. Muutama lisämaili tulee vielä matkalla vuokraamoon... mutta sitä ei enää lasketa varsinaiseksi ajomatkaksi.
Ja Suomi taisi saada tällä matkalla yhden uuden motoristin... pikkusiskoni Tiinan. Kaikkein yllättynein taitaa olla Tiina itse, jolle moottoripyöräily oli ennen matkaa Tabula Rasa... tyhjä taulu. Jotakin joka kyllä kiehtoi vähän, mutta ei sen enempää.
---
Jarno (KK02) Route66'n viimeisillä maileilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti